Tapaamisten sopiminen

Buukkausfirman käyttäminen tähtää myynnin määrän kasvattamiseen useammilla asiakastapaamisilla. Tee enemmän myyntikäyntejä, myy enemmän.

Meidän varaamamme tapaamiset johtavat keskimääräistä useammin kauppoihin, sillä kartoitamme jo puhelimessa alustavasti asiakkaidesi tarpeita.

Prosessimme on selkeä ja helppo. Kokonaispalveluumme kuuluu viestin laatiminen puhelimeen ja jälkimarkkinointiin sekä soittolista. Palveluhintamme on hinnoiteltu selkeästi, ja toimimme asiakkaan kanssa yhdessä sovitun aikataulun mukaan.

Monesti puhutaan, että vain tapaamiset merkitsevät. Se on toki totta, mutta pyrimme siihen, että ensimmäinen kontakti ei ole viimeinen vaan ensimmäinen monista. Sen vuoksi panostamme erityisesti asiakaskokemukseen jo ensimmäisestä puhelustamme alkaen.

Puhelumme jälkeen asiakkaalle jää toimeksiantajastamme hyvä ja todenmukainen mielikuva. Toimintamme on tuottanut asiakkaillemme useita toteutuneita tapaamisia ja kauppoja, joista osa on syntynyt vasta pitkänkin ajan kuluttua ensimmäisestä kontaktista.

Puhelimitse tehtävä kontaktointi on investointi yrityksellenne. Haluamme tuottaa toimeksiantajallemme mahdollisimman hyvän vastineen rahoilleen.

Haluatko kuulla lisää?